– Tällaisella neuvolalla on ollut siinä määrin aktiivista käyttöä, että nyt tuntui kannaltamme järkevältä muuttaa se kaikille ...
Thoresenilta, 41, löytyy laajaa vertailupohjaa. Norjalainen näki pitkällä urallaan (1999–2024) useita eri valmentajia. Hän ...
Tasavallan presidentti Alexander Stubb osallistuu 61. kertaa järjestettävään Münchenin kansainväliseen ...
Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin määräämät uudet tullit tulevat voimaan 12. maaliskuuta. Euroopan komission ...
Ex-jääkiekkoilija Mikko Koivu ja Helena Koivu ovat kiistelleet Turun Kakskerrassa sijaitsevasta kiinteistöstä. Aiemmin ...
Aasian talvikisojen jääkiekkoturnauksessa roihahti joukkotappelu Hongkongin ja Turkmenistanin ottelussa, kertoo ...
Kaupungin mukaan uuteen linjaukseen päädyttiin koulujen henkilökunnalta ja oppilaiden huoltajilta tulleen runsaan palautteen ...
Kaksi miestä on löytynyt kuolleena teltasta Kebnekaisen eteläpuolella, kertovat esimerkiksi Aftonbladet ja Expressen. Poliisi ...
Huoli rahasta voi olla aiheellinen vakavan sairauden kohdatessa. Kun Tarja sairastui aivosyöpään, laaja sairauskuluvakuutus ...
Oulun aamupäivässä kajahtanut ääni ja ulkotiloissa häärinyt mies saivat poliisin paikalle Kaakkuriin. Poliisi sai maanantaina ...
Loma-asuntojen hinnat vaihtelevat roimasti eri puolilla Suomea. Hakukoneesta voit katsoa, miten ne ovat kehittyneet ...
Energiayhtiö Fortumin loka-joulukuun vertailukelpoinen liikevoitto laski vuotta aiemmasta. Se oli 257 miljoonaa euroa, kun se ...